Fläkt Woods Oy:n uudet verkkosivut

Fläkt Woods Groupin globaali verkkosivusto koki mittavan muodonmuutoksen vuoden 2011 syksyllä. Ensimmäisten paikallisten sivustojen joukossa Fläkt Woods Oy:n sivustolla on nyt otettu käyttöön sama ulkoasu. Edellisestä ulkoasun muutoksesta onkin jo kulunut vuosia, joten uusi, raikas ilme lienee ihan paikallaan.

Uuden ulkoasun lisäksi sivuston suunnittelussa on kiinnitetty huomiota toiminnallisuuteen. Vuosia yhdenlaista järjestelmää käyttäneelle uudessa on varmasti hieman opettelemista, mutta toivomme käyttökokemuksen muodostuvan miellyttäväksi tottumuksen myötä. Sivustolta löytyy entiseen tapaan mm. tuotetiedot esitteineen ja ohjeineen, myynnin yhteystiedot, tietoa yrityksestä, uutisia ja asiaa erityisosaamisestamme.

Myönnettäköön heti kättelyssä, että meistä riippumattomista syistä sivusto jouduttiin julkaisemaan hieman keskeneräisenä, joten käyttäjät tulevat varmasti löytämään puutteita ensimmäisten viikkojen aikana. Pyrimme kuitenkin täydentämään sisältöä jatkuvasti, ja otamme myös mielellämme vastaan käyttäjien kokemuksiin perustuvaa palautetta.

Tuotedokumentit

Edellä mainitusta syystä johtuen kaikkia etsimiänne dokumentteja ei ehkä löydy tuotesivujen yhteydessä olevista dokumenttilistauksista. Varmimmin esitteet ja ohjeet löytyvätkin Tuotedokumentit-sivun kansiorakennetta selailemalla tai hakua käyttämällä.

Tervetuloa tutustumaan uuteen sivustoon!

Palautetta verkkosivuista voi lähettää osoitteella: minna.toivonen@flaktwoods.com.